Rakennusalan osaamista vuodesta 1978
Kellon Rakennustyö Oy aloitti toimintansa vuonna 1978. Yhtiö muutti nimensä Rakennusyhtiö Observoksi vuonna 2009. Toiminta-alueen laajentuessa nimenvaihdos tuli ajankohtaiseksi; asiakaskunnan muuttuessa yhä enemmän julkisiin tahoihin kuten kunnat, kaupungit, koulutuskuntayhtymät, seurakunnat ja myös yritykset. Näistä syistä johtuen nimi, joka ei sido liiaksi yhteen tiettyyn paikkaan, sopii paremmin yrityksen nykytilaan.
Observon toimialaan kuuluvat liike- ja toimitilarakentaminen, teollisuusrakentaminen, julkinen rakentaminen, teräsrakentaminen sekä asuntorakentaminen. Vuosien tuoma kokemus rakentamisen parissa tuo varmuutta ja näkemystä kaikkiin toimintoihimme. Asiakkaan toiveiden noudattaminen yhdistettynä asiantuntemukseen tuottaa laadukkaan ja toimivan lopputuloksen.
Rakennusyhtiö Observo Oy toimii rakennuskohteissa pääurakoitsijana, niin jaetuissa urakoissa kuin kokonaisurakoissa, ja myös KVR-urakoissa.
Kisälliperinne kunniassa
Observossa toimii 30–50 rakennusalan ammattilaista työtilanteesta riippuen. Vahvuuksiamme ovat vankka ammattitaito ja kokemus, jota vanhemmat työntekijät siirtävät nuoremmille. Osaamisemme perustuu pitkien työsuhteiden tuomaan kokemukseen ja varmuuteen. Pystymme haastamaan isompia alan toimijoita, sillä kykenemme ottamaan vastaan monipuolisia urakoita. Hyvän työjäljen tuottaminen aikataulussa kuuluu prioriteetteihimme.
Sertifikaatit ja palkinnot
Vuonna 2025 Kiwa Sertiointi Oy myönsi Rakennusyhtiö Observolle ISO 14001-sertifikaatin. Sertifikaatin myöntämiselle on edellytyksenä, että ympäristöjärjestelmä täyttää standardin vaatimukset. ISO 14001 -ympäristösertifikaatti on kansainvälisesti tunnustettu.
Samana vuonna Observolle myönnettiin ISO 9001-sertikaatti, joka osoittaa yrityksen toimivan asiakaslähtöisesti ja järjestelmällisesti laadun kehittämisessä.
Sertifikaatti EN 1090 on myönnetty rakenteellisten hitsattujen teräskokoonpanojen ja tuotejärjestelmien valmistukselle (toteutusluokat EXC1, EXC2 ja EXC3).
Observo kuuluu korkeimpaan luottoluokkaan AAA (2025).
Asiakastieto Oy on myöntänyt Observolle Suomen vahvimmat -sertifikaatin.
Matkailukeskus Niemenharju sai vuonna 2017 Puupalkinnon. Puupalkinto annetaan vuosittain rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta on käytetty innovatiivisella tavalla.
Observon ympäristöpolitiikka
Vastuullisuus
Tunnistamme toimintaamme liittyvät ympäristönäkökohdat sekä riskit ja mahdollisuudet.
Täytämme toiminnassamme asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme odotukset ja vaatimukset sekä noudatamme lakeja ja asetuksia.
Observo Oy:n työmailla olevat työntekijät ja liikekumppanit ovat vastuussa poikkeamien ja ympäristötapahtumien raportoimisesta.
Meille ympäristövastuu on konkreettisia tekoja. Aina kun voimme tähän vaikuttaa, haluamme vaikuttaa.
Suunnittelemme esimerkiksi aina, miten voimme kierrättää materiaaleja ja hyödyntää purkumateriaaleja mahdollisimman tehokkaasti. Kiinnitämme myös huomiota energiankulutukseen työmaillamme ja toimitila- / tuotantoympäristössä.
Meille ympäristövastuu on konkreettisia tekoja.
Aina kun voimme tähän vaikuttaa, haluamme vaikuttaa.
Henkilöstön osallistuminen
Jokainen työntekijämme on sitoutunut ja vastuussa ympäristö- ja ilmastovaikutusten huomioimisesta työssään. Varmistamme ja kannustamme, että työntekijöillämme on työtehtäviinsä nähden tarpeellinen asiantuntemus ympäristö- ja ilmastovaikutuksista.
Jatkuva parantaminen
Sitoudumme laatu- ja ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen sekä vastuulliseen toimintaan ja organisaatioita sitoviin velvoitteiden täyttämiseen.
Seuraamme ja parannamme jatkuvasti laadun- ja ympäristönhallintaamme ja suorituskykyämme, jotta toimintamme ja tuotoksemme täyttävät asiakkaittemme ja sidosryhmiemme odotuksen ja tarpeet.
Sitoudumme laatu- ja ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen sekä vastuulliseen toimintaan.
Observon laatupolitiikka
Asiakaslähtöisyys
Täytämme toiminnassamme asiakkaidemme odotukset ja vaatimukset sekä noudatamme lakeja ja asetuksia.
Johtajuus
Mahdollistavalla johtamisella luomme olosuhteet henkilöstön osallistumisella ja yhteisten tavoitteiden toteutumiselle yhdessä asiakkaidemme kanssa.
Vastuullisuus
Tunnistamme toimintaamme liittyvät laatu- ja ympäristönäkökohdat sekä riskit ja mahdollisuudet.
Sitoudumme laatu- ja ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen sekä vastuulliseen toimintaan ja organisaatiota sitovien velvoitteiden täyttämiseen.
Henkilöstön osallistuminen
Laatu syntyy tekemällä. Toimintamme perusedellytyksenä on osaava ja motivoitunut henkilöstö.
Laatu syntyy tekemällä.
Toimintamme perusedellytyksenä on osaava ja motivoitunut henkilöstö.
Kumppanuuksien hallinta
Luomme ja pidämme yllä aktiivisesti kumppanuussuhteita yhteisten päämäärien, tavoitteiden ja molemminpuolisen hyödyn saavuttamiseksi.
Jatkuva parantaminen
Seuraamme ja parannamme jatkuvasti laadun- ja ympäristönhallintaamme sekä suorituskykyämme, jotta toimintamme ja tuotoksemme täyttävät asiakkaittemme odotukset ja tarpeet nyt ja tulevaisuudessa.
Seuraamme ja parannamme jatkuvasti laadun- ja ympäristönhallintaamme sekä suorituskykyämme.
Tutustu uusimpiin rakennuskohteisiimme
Iin keskuskeittiö
Iin keskuskeittiö valmistui terveyskeskuksen välittömään läheisyyteen vuonna 2016. Puurakenteisen keskuskeittiön toiminnassa perusajatuksena on kestävä kehitys.
Ritolantie 15 luhtitalot
Pudasjärven Ritolantielle, Pietarilan asuinalueelle valmistui vuoden 2018 maaliskuussa luhtitalo Pudasjärven Vuokratalot Oy:lle.
Kaijonharjun päiväkoti
Kaijonharjun päiväkodin rakentamishankkeessa kiinnitettiin erityistä huomiota materiaalien hiilijalanjälkeen ja kierrätettävyyteen.