Tilaaja
Fermion Oy
Pinta-ala
1180 m2
Urakkamuoto
Jaettu urakka
Valmistumisvuosi
2011
Rakennusyhtiö Observo Oy urakoi Fermion Oy:n lääketehtaan laajennuksen Oulun Madekoskelle. Nelikerroksisen rakennuksen korkeus vastaa normaalia seitsemän kerroksista. Laajennus valmistui vuonna 2011.
Rakennuksessa on käytetty runsaasti terästä, ulkopinnoissa, sisätiloissa ja teräsrakenteisessa kulkusillassa. Teräsrakentaminen onkin yksi Observon erikoisosaamisalueita.
Lääketuotantoa Oulussa on ollut aina vuodesta 1964 saakka. Vuonna 1978 silloinen Medipolar sulautui Farmos-Yhtymään, joka puolestaan sulautui Orioniin 1990. Fermionin Oulun tehdas jatkaa Medipolarin lääkeainetehtaan tuotantoa.
Orion Oyj on suomalainen lääketeollisuusyhtiö, jonka osake noteerataan Helsingin pörssissä.
”Olemme valmistaneet vaikuttavia lääkeaineita (API) sekä geneerisiä alkuperäislääketuotteita vuodesta 1970 lähtien. Orioniin kuuluva Fermion valmistaa vaikuttavat aineet Orionin omiin alkuperälääkkeisiin ja lisäksi joihinkin geneerisiin valmisteisiin. Fermion valmistaa sekä myy lääkeaineita myös muille lääkeyhtiöille maailmanlaajuisesti,” kerrotaan Orionilta.